TOIMINNANOHJAUS 1, Kun aloittaminen tökkii – miten pääsen alkuun!

Aloittaminen on aika ajoin haastavaa meille kaikille. Erityisesti silloin, kun tehtävä on vähän vieras, uusi, epämiellyttävä tai yksinkertaisesti tuntuu liian isolta.

Tarpeelliset tehtävät on kuitenkin tehtävä. Mutta aina kyse ei ole motivaation puutteesta.

Et välttämättä saa hommaa tehdyksi sillä, että yrität motivoida itseäsi ajatuksella ”kun nyt vain otan itseäni niskasta kiinni, niin sitten se on tehty”. Tai että ”lopussa kiitos seisoo ja saan olla loppupäivän rauhassa”.

Joskus kyse on jostain aivan muusta.

Kun tiedät, mitä pitäisi tehdä – mutta et saa aloitettua

Erityisesti neurokirjossa aivot voivat toimia tässä kohtaa eri tavalla. Tavallisenkin arkisen tehtävän aloittaminen voi tuntua suorastaan ylivoimaiselta ja uuvuttavalta.

Tiedät, että asia pitäisi tehdä. Haluaisit ehkä tehdä sen. Mutta et vain saa aloitettua.

Ja yhtäkkiä huomaat katsovasi videoita, järjestäväsi jotain aivan muuta – tai kutovasi vielä pari senttiä sitä neuletta. 😄

Tämä ei välttämättä tarkoita, että olisit laiska tai ettet haluaisi tehdä tehtävää. Aloittaminen itsessään voi olla se vaikein kohta.

Silloin kannattaa kokeilla erilaisia aloitusstrategioita.

Pilko iso tehtävä pienempiin osiin

Yksi toimiva keino on tehtävän pilkkominen pienempiin osiin.

Kun kokonaisuus ei ole enää yksi iso ja epämääräinen ”työpöydän raivaus”, vaan joukko pieniä tehtäviä, se voi tuntua huomattavasti helpommalta aloittaa.

Esimerkiksi työpöydän raivaamisen voi pilkkoa näin:

  • Päätä, että tänään teen vain työpöydän ensimmäisen osan.
  • Ota roskapussi ja kerää kaikki roskat. Vie ne pois.
  • Kerää kaikki astiat ja vie ne keittiöön.
  • Kerää työpöydältä muualle kuuluvat tavarat.
  • Vie tavarat paikoilleen yksi kerrallaan.
  • Tee pino käsiteltäville papereille.
  • Laita tärkeät paperit paikoilleen.
  • Laita tarpeettomat paperit kierrätykseen.
  • Kerää tavarat, joille ei ole omaa paikkaa.
  • Päätä jokaisen tavaran kohdalla: säilytä, kierrätä vai roskiin?
  • Pyyhi työpöydän pinta.
  • Laita esille vain ne tavarat, joita tarvitset työpöydällä.
  • Lopeta ja huomaa, mitä sait aikaan.

Ja siinä se. Työpöytä on raivattu.

Tai ainakin osa siitä. Sekin riittää.

Mieti vain seuraavaa askelta

Sinun ei tarvitse ajatella koko projektia kerralla.

Riittää, että mietit:

Mikä on seuraava pieni askel?

Ei tarvitse miettiä, miten koko työpöytä saadaan täydelliseen järjestykseen. Ensin riittää, että otat roskapussin.

Sen jälkeen seuraava askel voi olla astioiden vieminen keittiöön.

Kun yksi asia on tehty, mietit seuraavan.

Näin iso ja ehkä uuvuttavalta tuntuva tehtävä muuttuu joukoksi pieniä tehtäviä, joista jokainen on helpompi tehdä.

Kokeile myös aikaa rajaamalla

Tehtävän voi pilkkoa myös ajallisesti.

Käytä ajastinta ja päätä, että teet tehtävää esimerkiksi 10 minuutin ajan.

Kun ajastin soi, voit lopettaa.

Tai jos huomaat, että tekeminen sujuu ja jaksat jatkaa, voit jatkaa vielä hetken.

Sinun ei tarvitse päättää etukäteen, että koko työpöytä pitää saada valmiiksi.

10 minuuttia riittää.

Kun jaksaminen ja uudenlainen tapa toimia kehittyvät, voit vähitellen pidentää aikaa.

Ja jos tarvitset tauon, pidä tauko. Jatkat sitten, kun taas jaksat.

Olet päässyt ALKUUN!

Se on tärkeä asia huomata.

Uuden tavan opettelu vie aikaa

Tehtävien pilkkominen ja ajankäytön tietoinen suunnittelu eivät välttämättä tunnu aluksi luontevilta.

Se on ihan normaalia.

Olet opettelemassa uutta tapaa tehdä asioita – ja uuden oppiminen vie aikaa.

Anna siis itsellesi aikaa opetella.

Kaiken ei tarvitse onnistua heti.

Ja muista myös huomata ja kiittää itseäsi siitä, mitä sait aikaan. ❤️ Jos tänään sait aikaiseksi vain yhden asian, sekin on yksi asia enemmän kuin eilen

Miksi aloittaminen tuntuu niin vaikealta ja miksi se väsyttää enemmän kuin itse tekeminen?

Oletko koskaan huomannut, että jonkin asian aloittaminen tuntuu raskaammalta kuin itse tekeminen?

Saatat käyttää aikaa kaikenlaiseen muuhun – selaamiseen, videoihin tai “ihan pieneen tekemiseen” – mutta et oikeastaan rentoudu. Taustalla kulkee jatkuva ajatus: pitäisi jo aloittaa.

Tämä ei ole sattumaa. Eikä kyse ole laiskuudesta.


Miksi aloittaminen vie niin paljon energiaa?

Asiakkaani kanssa käyty keskustelu prokrastinaatiosta sai minut pohtimaan, kuinka paljon energiaa kuluu pelkästään aloittamisen välttelyyn.

Aika, joka oli varattu tietylle tehtävälle, kuluu johonkin ihan muuhun.
Ja vaikka tämä “muu tekeminen” on yleensä rentouttavaa, tässä tilanteessa se ei toimi niin.

Miksi? Koska mieli ei ole vapaa.

Takaraivossa nakuttaa jatkuvasti ajatus: pitäisi jo aloittaa.

Lopputuloksena voi olla yllättävä tilanne:
olet täysin uupunut – vaikka et ole saanut juuri mitään aikaan.


Kun kyse ei ole tahdonvoimasta

Tämä on meille kaikille tuttua.

Mutta erityisesti ADHD:n kanssa elävillä aloittaminen voi olla huomattavan vaikeaa. Se ei johdu motivaation puutteesta tai huonosta asenteesta.

Kyse on aivojen toiminnasta.

Aloittaminen vaatii toiminnanohjausta – kykyä käynnistää tekeminen, suunnata huomio ja ylläpitää tekemistä. ADHD-aivoille tämä voi vaatia enemmän energiaa ja erilaisia keinoja kuin neurotyypillisille.

Siksi ajatus “ota itseäsi niskasta kiinni” ei auta – se usein vain lisää kuormitusta ja turhautumista.


Miksi vältteleminen väsyttää enemmän kuin tekeminen?

Kun siirrämme aloittamista, emme oikeasti lepää.

Vaikka näyttäisi siltä, että “teen jotain kevyttä”, aivot käyvät koko ajan kahta rinnakkaista prosessia:

  • yrität rentoutua
  • samalla muistutat itseäsi tekemättömästä työstä

Tämä ristiriita kuluttaa yllättävän paljon energiaa.

Ja siksi päivän päätteeksi olo voi olla:

  • uupunut
  • turhautunut
  • pettynyt itseensä

Ajatus pyörii mielessä:
“taas yksi päivä meni ohi.”


Mitä voit kokeilla käytännössä?

Hyvä uutinen on, että aloittamista voi helpottaa pienillä, konkreettisilla keinoilla.

🔹 Rajaa tekeminen ajallisesti

Aloita pienesti.
Ajasta 20–30 minuuttia – se riittää alkuun.

Salli itsellesi 5 minuutin tauko ja jatka sen jälkeen uudella jaksolla.

Usein vaikeinta ei ole tekeminen, vaan alkuun pääseminen.


🔹 Hyödynnä body doublingia

Sovi kaverin kanssa yhteinen hetki tekemiselle – paikan päällä tai etänä.

Kumpikin tekee omia asioitaan, mutta yhdessä.
Toisen läsnäolo auttaa yllättävän tehokkaasti käynnistymään.


🔹 Tunnista omat toimintamallisi

Kaikki keinot eivät toimi kaikille.

Siksi on tärkeää pysähtyä huomaamaan:

  • milloin jumitat
  • mikä auttaa juuri sinua liikkeelle

Kun löydät omat toimivat tapasi, aloittaminen helpottuu merkittävästi.


Et ole yksin tämän kanssa

Jos tunnistat itsesi tästä, et ole yksin.

Aloittamisen vaikeus on yleistä – ja siihen on olemassa toimivia, arkeen sopivia ratkaisuja.

Jos huomaat, että sama kaava toistuu ja kuormittaa arkeasi, apua on saatavilla.
Oikeilla keinoilla arjesta voi tulla huomattavasti kevyempää.

❤️ Autan mielelläni löytämään juuri sinulle sopivat tavat päästä alkuun.

Miten aistisi voivat

Vuoden pimein päivä – pysähtymisen paikka aisteille

Vuoden pimein päivä herättää monenlaisia tunteita.
Toisille se on ihana mahdollisuus hidastaa, vetäytyä ja antaa itselleen lupa levätä. Toisille taas vuoden raskain hetki, jolloin mikään ei tunnu sujuvan ja voimavarat ovat vähissä.

Samaa kysymystä voi esittää juhannuksesta.
Valoa on silloin yllin kyllin – mutta sekään ei ole kaikille lepoa. Valon ääripäät, pimeys ja yöttömät yöt, kuormittavat meitä eri tavoin. Jokaisen oma aistisysteemi kertoo, mikä tuntuu hyvältä ja mikä vie voimia.

Juuri nyt on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan:
miksi tämä vuodenaika haastaa aisteja?
Ja miksi myös runsas valo voi olla aivan yhtä kuormittavaa?

Aistimme ovat töissä joka päivä – ympäri vuoden. Sisällä ja ulkona, kotona ja työpaikoilla. Arjen kiireessä emme vain aina ehdi kuunnella, mitä ne meille kertovat. Silti aistit yrittävät jatkuvasti ohjata meitä kohti ympäristöjä ja tapoja, jotka tukisivat hyvinvointiamme paremmin.

Monet ympäristöt on rakennettu ilman aistien näkökulmaa. Ratkaisuja ohjaavat usein tehokkuus, turvallisuus tai yksinkertaisesti se, ettei asiaa ole tullut ajatelleeksi. Siitä huolimatta aistit reagoivat – halusimme tai emme. Valo, äänet, materiaalit, hajut ja tilan mittakaava vaikuttavat meihin jatkuvasti.

Aistiystävälliset tilat ovat Olo ja Muodon toiminnan ytimessä.
Olomme on aistien välittämän tiedon summa. Ympäristön muoto vaikuttaa suoraan siihen, mitä aistimme – ja sitä kautta siihen, miltä meistä tuntuu, miten palaudumme ja kuinka hyvin pystymme keskittymään.

Nyt, kun arjen kiire ehkä hetkeksi hellittää, on hyvä pysähtyä aistien äärelle.

Millaisessa ympäristössä aistisi lepäävät?
Milloin se, mitä näet, kuulet, haistat ja tunnet, ei kiristä vaan rauhoittaa?
Missä lataat akkujasi ja pystyt keskittymään?
Millainen tila se voisi olla kotona tai työssä?
Mikä voisi muuttua, jotta aistit voisivat paremmin?

Pienetkin muutokset voivat vaikuttaa yllättävän paljon. Kun tila tukee aisteja, se tukee myös jaksamista.

Apua elämän taitekohtiin

On ollut ihanaa huomata, että niin moni asiakas on jo löytänyt luokseni. Erityisen merkityksellistä on ollut kuulla, että kotisivujeni kautta on välittynyt tunne luotettavuudesta ja siitä, että minulla on osaamista kohdata myös hyvin henkilökohtaisia kodin haasteita. Juuri luottamus on ammattijärjestäjän työssä kaiken perusta.

Arjen kiire, monet vastuut ja erilaiset aikasyöpöt vievät helposti huomion kodin tavarahallinnalta. Usein haasteet kärjistyvät elämän taitekohdissa – hetkissä, joissa muutos on muutenkin läsnä. Näitä voivat olla esimerkiksi lasten muutto pois kotoa, tavaroiden siirtyminen sukupolvelta toiselle, ero tai muu suuri elämänmuutos esimerkiksi muutto. Silloin järjestettävän työn määrä voi tuntua niin suurelta, että alkuun pääseminen yksin on vaikeaa. Projekti jää odottamaan, ja vähitellen siitä muodostuu kuormittava ajatus takaraivoon.

Näissä hetkissä minä autan.

Tuon järjestämiseen rakennetta, selkeyttä ja tukea. Työskentelemme yhdessä, sovimme välitavoitteet ja pilkomme kokonaisuuden hallittaviin osiin. Kun eteneminen tulee näkyväksi, projekti muuttuu mahdolliseksi – ja usein myös yllättävän vapauttavaksi.

Asiakastyössäni nousee esiin toistuvia teemoja:

  • Haaste ei useinkaan ole vain tavaran määrä, vaan siihen liittyvät muistot, merkitykset ja tarinat.
  • Moni pohtii, mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee säilyttää – ja mistä voisi luopua hyvällä mielellä.
  • Joillekin vaikeinta on aloittaminen, toisille projektin vieminen loppuun.
  • Yhdessä mietimme myös, miten saavutettu järjestys pysyy arjessa jatkossakin.
  • Kun tavarat ja tilan toimivuus ovat kohdallaan, voidaan keskittyä sisustukseen ja siihen, miltä tila tuntuu ja miten se palvelee asukkaidensa tarpeita.

Järjestäminen, toiminnanohjaus ja sisustus kulkevat työssäni käsi kädessä. Näiden yhdistelmästä syntyy tila, jossa on hyvä olla – tila, joka tukee arkea eikä kuormita sitä.

Jos sinulla on kesken jäänyt raivausprojekti tai olet jo pitkään harkinnut sellaisen aloittamista, autan mielelläni. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea yksin.

Mitä on ammattijärjestäminen?

Tuntuuko siltä, että tavara hallitsee kotiasi? Työpiste tulvii papereita, tavarat ovat jokapaikassa eikä mitään löydy, kun sitä tarvitset. Vaikka tavaroille olisi paikkansa, ne eivät enää mahdu sinne. Siivous ei riitä, ja koti ei tunnu siistiltä eikä viihtyisältä. Tavaraa on liikaa, aikaa sen hallintaan liian vähän, ja haaste tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Haluat saada kotisi takaisin – sen kodin, jossa voi rentoutua ja hengittää. Ammattijärjestäjä voi auttaa.


Ammattijärjestäminen (Professional Organizing) rantautui Eurooppaan Hollannin kautta Yhdysvalloista vuosituhannen vaihteessa. Palvelumuoto syntyi tarpeeseen: tavaraa on enemmän kuin koskaan ihmisen historiassa, ja sen määrä kotona kasvaa jatkuvasti kiireisen ja monipuolisen elämäntavan myötä.

Ammattijärjestäminen ohjaa ja kehittää:

  • tilojen ja tavaroiden järjestämistä
  • papereiden hallintaa
  • ajankäytön systemaattista organisointia

Alan ammattilaisia toimii nykyisin ympäri maailmaa, mm. Kanadassa, Englannissa, Saksassa, Hollannissa ja Suomessa.


Sinä määrität, mitkä alueet kotonasi ovat haasteellisia. Yhdessä raivaamme ne yksitellen niin, että tilat toimivat niiden tarkoituksen mukaisesti ja sinä olet tilanteen herra.

Samalla pohdimme:

  • miten raivattu tila pysyy järjestyksessä jatkossa
  • tarvitaanko lisämotivaattoria tavaroiden hallintaan
  • minne ylimääräiset tavarat voidaan sijoittaa

Tavoitteena on yksinkertaistaa arkea ja tehdä tilasta viihtyisä ja hallittava.


Ammattijärjestäjän lisäksi olen alkuperäiseltä koulutukseltani ekonomi. Muutettuamme perheen kanssa ulkomaille, tarvitsin joustavamman ammatin ja kouluttauduin sisustussuunnittelijaksi. Tämä mahdollisti joustavamman arjen kolmen pojan äitinä. Lukuisat muutot maasta toiseen ovat saaneet minut pohtimaan tavaran merkitystä, ja olen käsitellyt sitä monissa sisustamissani kohteissa sekä logistiikkatehtävissä.

Kun tutustuin ammattijärjestäjän ammattiin, tunsin tulleeni ammatilliseen kotiini. Uskon, että raivaamalla tarpeettoman tavaran, raivaamme samalla tilaa myös elämällemme. Nautimme niistä asioista ja esineistä, joista todella välitämme, ja turhien tavaroiden aiheuttama kakofonia katoaa. Elämä yksinkertaistuu – niin pään sisällä kuin ympäristössäkin.